19. tammikuuta 2011

Uusia amerikkalaisia ruusuja puutarhaan * New American roses to the garden

Tänään oli taas mielenkiintoinen aamupäivä. Vanhassa Satamassa puutarhatoimittajille (joihin minäkin katson kuuluvani, olenhan kaikkien alojen erityisasiantuntija) esiteltiin uusi L&T:n  tehokompostori, Bernerin GreenCare-tuotteet ja sokerina pohjalla Puutarha Tahvoset Oy:n uudet Eeasy Elegance -ruusut.

Vuoden 2011 Puutarhatuotteeksi Suomen Puutarhakauppiaat ry valitsi GreenCare -poretapletit. Tuubissa on 20 kappaletta veteen sekoitettavaa ravinnetablettia. Viherkasveille  ja kukkiville kasveille on omat poretablettinsa ja ne tunnistaa jo väreistä: vihreä vihreille, punainen kukkiville.
Jos nimi GreenCare vaikuttaa vielä oudolta, se johtuu siitä, että nimi on vaihtunut äskettäin. Ennen tuotteet tunnettiin GrowHow-nimellä.
GreenCare-perheen kukkamulta - ja kasviravinnepakkauksetkin ovat nimen muutoksen myötä saaneet uuden ilmeen: liilan väriset pussit, pakkaukset ja putelit värikkäillä kukilla ja kasveilla somistettuina hivelevät silmää. Saattepa nähdä sitten keväällä, kun multapussit ja muut tuotteet tulevat vihermyymälöihin.
Näistä joskus enemmän, mutta nyt on ruusujen vuoro.

All The Rage, korkeus n. 100 cm

                                          Como Park, korkeus n, 80 cm
                                                 
High Voltare, korkeus n.90-150 cm
 
Kashmir, korkeus 60-90 cm

Kiss me, korkeus 60-90 cm

Macy's Pride, korkeus n. 150 cm

My girl, korkeus n. 90 cm

Mystic Fairy, korkeus n, 90 cm

Paint The Town, korkeus n. 60-90 cm

Sunrise Sunset, korkeus n. 90 cm

Super Hero, korkeus n. 90 cm
Tahvoset Oy:n uudet ruusut on jalostettua amerikkalaisella Baileyn taimistolla. Siellä talviolosuhteet ovat lähes samat kuin Suomessa. Easy Elegante -ruusut ovat helppohoitoisia ja jatkuvakukintaisia. Myös hauskat englanninkieliset nimet viehättävät. Arvaatteko, mikä ruusu on mielikkini? Tietysti 'Kiss me'. Ei 'Super Hero' eikä 'Sunrise Sunset' - nimetkään hassumpia ole. Kuvat on Tahvoset Oy:n. Lisätietoja ostopaikoista, kasvupaikasta, istutuksesta,  hoidosta saa osoitteesta http://www.puutarhatahvoset.fi/, http://www.easyelegancerose.com/
Eipä muuta kuin kesää ja kasvukautta odottamaan. Itse varmasti istutan ruusuja. Tuoksuvin ruusu näistä on keltainen Macy's Pride. Tertussa on peräti viisi tuoksuvaa kukkaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania!
Huh!
Lempparini ovat Kashmir ja Kiss me.
Mielestäni Kashmir on tumman poltetun roosan värinen,intensiivisen värinen.
Ja Kiss me...niin söpö, tyttömäinen pinkish.

t.Leena ja Pojat