13. tammikuuta 2011

KoKo design & roses & Arabia

Joka aamu on ollut jokin lanseeraus. Eilen Kekkilä piti toimittajille seminaarin, jossa kartoitettiin tulevan kevään ja kesän puutarhatrendejä ja -välineitä. Niistä hieman myöhemmin.
Toissa-aamuna kävin Arabian järjestämällä brunssilla, jonka lomassa katsastettiin uusi KoKo Roses -mallisto. Ja maanantainahan 'brunssailtiin' Vallila Interiorin tiloissa, missä Designers Guildin edustajat Lontoosta pitivät toimittajille värikästä ja infotäyteläistä seuraa.

KoKo -astiat lanseerattiin ensimmäistä kertaa jo 2005. Värikkäiden ja toisiinsa yhdistettävien astioiden, kuppien, kulhojen, mukien, lautasten ja kannujen lisäksi tästä lähtien saa myös ruusu-aiheisia KoKo-tuotteita. Ainahan yksikin ruusukuppi  aamiaispöydässä voi päivän iloiseksi tai romanttiseksi muuttaa. KoKo-astioiden designerit ovat Kristiina Riska ja Kati Tuominen-Niittylä.

 "KoKo voi olla mitä tahansa. Sille ei ole määritelty mitään rajaa - se on astia-ajattelua, joka ei mahdu kaavoihin."










   Samassa tilaisuudessa kuultiin mielenkiintoinen luento luovan tilan rakentamisesta. Sisustusarkkitehti Maaretta Tukiainen on kirjoittanut kirjankin aiheesta nimeltään Luova tila. Jokainenhan tietää, millainen olo ihmisellä on silloin, kun  onnellisuus pyyhkäisee mielen ja kehon läpi. Maaretta muotoili sen näin: "Kun olemme flow-tilassa, uppoutuneena johonkin toimintaan, olemme silloin hyvässä mielentilassa." Maaretta kertoi, ettei asioiden tarvitse olla valmiita  flow-tilan saavuttamiseen. Myös keskeneräisessä työssä voi saavuttaa onnellisuuden tunteen. Moniaistinen ympäristö on paras lähde flow-tunteen kehittymiselle. Siinäpä nyt kehittelemään, haistelemaan, maistelemaan, näkemään, kuulemaan ja kokemaan!
Sisustusarkkitehti Maaretta Tukiainen tietää, mistä aineksista syntyy luova tila. Maarettan olemusta katsellessa tuli hyvä olo: kaunis, huoliteltu ihminen, joka on lisäksi luova ja muita innostava.

                                

8 kommenttia:

Ainosofia kirjoitti...

Kyllä vaan astioissa värit ovat piristäviä. Laitoinkin tuohon edelliseen, että värien kylvön olen aloittanut Greengate-sarjan astioilla.
Punaista olenkin joulun jälkeen säilytellyt keittössä ja tykkään (jonkun aikaa - ehkä)
Luova tila on varmasti tulevaisuudessa ja jo nykypäivänäkin työpaikoilla. Onhan ne tutkittuja juttuja, että kaikkien aistien yhteiskäyttö on meille hyväksi.
Esim. kesällä sen voi jokainen todeta - tekee hyvää.

Sulla oli Paula tuossa eri otsikko- ilmeisesti olit vaihtanut - eiköhän täällä käy porukkaa, mutta kommenttien jättäminen on aika nihkeää yleensäkin blogeissa...harmi!

Sulla on ihana työ kun pääset uusia tuulia haistelemaan ensimmäisenä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Joillekin jätetään mielettömästi kommentteja, sinullekin ja lukijoita on sadoittain. Mitähän pitäisi tehdä, että niitä saa? En ole kyllä ilmoitellut blogistani mihinkään muuhun kuin blogilistaan.

Ainosofia kirjoitti...

Voisin vinkata omassa...

sen olen huomannut, että aikalailla pitää olla aktiivinen myös itselläkin. Siis kommenttien suhteen.

Tää on melkonen "viidakko". Siksipä olenkin vinkannut joistakin blogeista omassani. Kun ovat tulleet suljetulta osastolta julkisuuteen.
Ainakin näyttää, että on kannattanut vinkkailut.

Mitä olet mieltä?

Anonyymi kirjoitti...

Juu toki, kiitos. Eihän tässä tarkoitus itselleen ole kirjoittaa. Tosin minulla on täällä melkoista sillisalaattia, joten se voi jo rajata lukijakuntaa. Palaillaan!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tosiaan tuo tumma sisutusarkkitehditär on viehkeän näköinen ja asusteensa upeasti mustaan sopivaa suloista roosaa.

Olet ihan etuoikeutettu, kun pääset työsi puolesta tutustumaan tuleviin uutuuksiin!

ps. huomenna noudan postipaketin, joka sisältää P.Baggen ihanan kirjan :)

Lumille halit ja suukkoset!


t.Leena ja Pojat

Kunnosta ja sisusta kirjoitti...

Tuntuu hyvälle, että kirjojani hankitaan ja vielä kehutaan ihaniksi. Sellaisiksi ne olen tarkoittanutkin...
Lumilta terveiset sinulle ja pojille! PS. Eilen Lumi kohkasi niin paljon, että putosi nurinperin yläkerran kaiteelta alarappusille. Säikähdin todella paljon. Sen jälkeen oli ihan hiljaa koko illan. Pieni hulluuskohtaus taas aamulla.

Anonyymi kirjoitti...

Välillä pojat menevät niin, että kyljet ja päät kolisevat päin seiniä ja ovia.Varsinkin, kun jahtaavat toisiaan . Onnilla on muhkea turkki ( niinkuin metsäkissoilla on) ja se toimii pehmusteena , mutta nuo kaksi itämaista kohkaajaa joskus huolettavat ja homma on lopetettava. Toisaalta Onnin varvasvälitupsut estävät pidän mutkissa ja nurkissa ja tassut sutivat...mutta meno vaan jatkuu.
Ja aina sydän hypähtää, että onko kaikki ok....tähän asti on ollut.

Pakkanen on taas kiristynyt, mutta mielessä jo tuleva kesä
( ...kirjasi pariin kohta nautiskelemaan ja haaveilemaan).
Ja tuosta kissojen nukkkumisesta, joskus on päiviä jolloin jätkät tuntuvat nukkuvan koko päivän.

Rauhallista viikonlopun jatkoa teille kaikille ;)

t.Leena ja Pojat

Anonyymi kirjoitti...

...korjaus ...
tupsut varpaitten välissä estävät PIDON....
pitäisi aina esilukea oma teksti ennenkuin sen julkaisee...vaan en aina viitsi! höh!

t.Leena &co.