8. tammikuuta 2011

Mr. Lumi ja talvipäivän mietteitä

Tervehdys rakkaat lukijani,
Moni on kaivannut perheemme johtajan, Lumi-kissan kuvia ja kuulumisia. Tässä niitä tulee. Itse olen viettänyt kiireisen joulunajan, suunnitellut uusia lehtitöitä, yrittänyt kirjoittaa uutta kirjaa, ideoinut ja unelmoinut. Kaiken katkaisi kuitenkin pitkältä lentomatkalta ennen joulua saamani pöpö, joka äityi keuhkoputkentulehdukseksi ja astmaksi. Ei siitä sen enempää. En tykkää sairastaa enkä luetella sairauksiani, joita ei onneksi ole kuin aniharvoin.
Mr. Lumi on jo kuusivuotias miehenroikale. Ei oikein tahdo mahtua yhteen kuvaan häntineen päivineen. Hän on täydellinen ulkoisilta ominaisuuksiltaan, rotunsa ainutlaatuinen edustaja, mutta näyttelyihin en häntä enää raaski viedä. Olen tästä joskus aikaisemminkin puhunut. Minusta kissanäyttelyt ovat nykyisellään kissoille aika kohtuuttomia. Kissat pitää viedä sinne jo aamuvarhain ja pitää häkeissään kahdeksaan illalla. Edellisenä iltana kissa pitää pestä ja föönata sekä kaiken puolin puunata. Siinä sitä sitten metsästetään sertifikaatioita, niin, kysynpähän vain kenelle. Ymmärtääkö kissa niistä mitään? Meidän Lumi ei pidä näyttelyiden tunnelmasta eikä ennenkaikkea siitä hälinästä, mikä näyttelyissä vallitsee. Olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä. Tai olisiko sittenkin päinvastoin, että minä olen se, joka ei pidä ja Lumi myötäilee minua...

Moni on kuitenkin ja onneksi toista mieltä, kuten ystäväni Inkeri, jonka Mikke-kissa on Lumin velipoika. Komea Mikke on voittanut kaikki mahdolliset palkinnot näyttelyistä, vaikka on Mikkekin mieltänsä näyttänyt,  mm. pitänyt korviaan alhaalla kun olisi pitänyt tuomareiden edessä esiintyä korvat höröllään. Niin pienestä saattaa olla kyse, kun kissaa arvostellaan. Ja saahan sitä mieltään näyttää, ei se kissaa pahenna. Näissä turkkilaisen vanin edustajissa on hienoja yksilöitä, kuten Mikke ja Lumi.  Kummallakin on hyvä elämä: Mikkeä  voi näyttelyissä ihailla livenä, Lumia voi ihailla vain kuvista, kun hän kotisohvalla köllöttelee.
 Mikelle on kertynyt myös jälkipolvea. Lumi on jo setä ja isosetä. Onnittelut siitä, Lumi!
Otin äsken tuoreita kuvia tästä mammanpojasta, jonka bravuuriasento on olla selällään. Kun Lumi ei löhöä, hän rieuhuu ja hyvin riehuukin. Nimitän tätä kaksi kertaa päivässä tapahtuvaa riehumista hulluuskohtaukseksi. Sen jälkeen herra vilistää häntä suorana hiekkalaatikolleen.
Lumi on mamman pusipoika.




Turkkilaisella vanilla kuten Lumillakin on komea turkiskauluri ja jalassaan villapöksyt.

Turkkilaisen vanin edustajilla on oranssiin vivahtavat silmät. Silmien reunojen kuuluu olla vaaleanpunaiset ja päälaella on punaiset täplät. Samoin häntä on punainen ja hennosti vaalealla raidoitettu. Muuten kissa on täysin valkoinen. En tiedä, kuuluuko tämä rotuominaisuuksiin, mutta ainakin meidän Lumi puhuu paljon tai oikeastaan koko valveilla olonsa ajan. Se ei ole naukumista, vaan hyrinää ja pyrinää, kurahtelemista ja murahtelemista. Ja se kehräämisen määrä. Sitä ei voi edes kuvailla. Ei tarvitse muuta kuin vain koskettaa häntä, niin jo kuuluu surrur-hurrur.

6 kommenttia:

Satu kirjoitti...

aivan ihana!!!!! niin hellunen, tekis mieli paijata ja höpistä hassuja :))

Kunnosta ja sisusta kirjoitti...

Moi! Niin se on. Minä höpisenkin hassuja ja pusuttelen. Silloin Lumi on ihan ekstaasissa.

Anonyymi kirjoitti...

Hulluuskohtaus = hömppä !:)
Hömpän alkamisen voi ennustaa silmistä ja nenun väristä. Silmät ja nenä tummuvat ennenkuin neliveto alkaa ;)
Voi ihana Lumi ja silmien välke !!

t.Onni ja kamut & maminsa

Kunnosta ja sisusta kirjoitti...

No tuo onkin sopiva sana. Hömppä mikä hömppä. Neliveto, sekin osuva.
Taas aamulla repi mamman väkisin ylös kahdeksalta. Kun sai minut ylös, ryhtyi itse makaamaan. Kiusa se on pienikin kiusa.

Anonyymi kirjoitti...

Onnin mami jatkaa vielä:
Just näin ;)
Kun itse olet pystyssä onkin karvamurujen aika käydä nukkumaan!
Kyllä kissojen kanssa on hauskaa ja
heidän pusittelu ja likistäminen iloa tuottavaa ( kaikille osapuolille).

Olipa kiva kuulla, että työstät uutta kirjaa...sitä mielenkiinnolla odottelen.
Esillä onkin jo pöydän päällä kesäkirjat Talvipihan tunnelmia-kirjan lisäksi. Ja kohtahan onkin jo kevät kevät kevät!

Oletkin ollut tosi kipeänä, hui.
Toivottavasti tauti on jo ohi ja keuhkot kunnossa.

ps. lieneekö Miken "ihmiseno" H.Siltala...valokuvauksen harrastaja..?
Nimittäin yhden melkoisen kuuluisan Mikke vanin tiedän näyttelyistä.

t.Leena ja Pojat

Kunnosta ja sisusta kirjoitti...

Heikki Siltala on valokuvaaja ja tosiaan Inkerin veli. Inkerin kissa siis tuo Mikke. Nyt alan olla kunnossa ja keuhkoissa taas ilma "pyörii". Terveiset pojillesi!