31. joulukuuta 2011

Uuden vuoden toive

Tuokoon uusi vuosi sydämiimme paljon lämpöä, rakkautta ja rauhaa ja sellaista aitoutta, mikä lapselle on niin luonnollista.

20. joulukuuta 2011

Agaeten rinteillä

Taannoiseen lomamatkaani sisältyi patikkaretki  Kanariansaarten länsirannikolla sijaitsevan Agaeten pienen kylän vuorille. Nousin noin puoleen väliin matkaa ja sekin oli minulle liikaa. Kuvassa olen vasta ensimmäisellä nyppylällä ja jo päätä huippaa. Minulla on tosi paha korkeanpaikankammo: en voi nousta kuin ensimmäiselle taloustikkaan askelmalle, toinen on jo liikaa...Jätin tosiaan leikin kesken ja tulin alas vuorilta polvet koukussa ja paikoin jopa istumalla valuen. Hienoa!

14. joulukuuta 2011

Luksusmatkalle hiekan mukaan

Kävin tänään matkatoimisto Select Collectionissa Bulevardi 28:ssa. Upea matkatoimisto! Tuntui kuin olisi ollut jo matkalla. Palmuja, suuria ruukkuja, patsaita, divaaneita, palvelualttiita ja tietäviä virkailijoita, mutta parasta olivat suuret lasipurkit, joiden sisällä oli eri kaukomaiden rantakohteista noukittua hiekkaa. Eli voit hiekan perusteella valita kohteen!
Valkoisinta ja hienointa hiekkaa löytyi Mauritiuksen purkista. Sinne. Tai sanotaanko, että tekisi mieli.
Tässä matkatoimistossa voisi hyvin käydä haaveilemassa, jos juuri nyt ei tilaisikaan matkaa. En usko, että poiskaan heittäisivät rahatonta matkailijaa...



http://www.selectcollection.com/

13. joulukuuta 2011

Lumia laiskottaa, vaikka pitäisi touhuta

Tervehdys kaikille pitkästä aikaa. Elämä kulkee. Ihmisiä syntyy. Ihmisiä kuolee. Olen jättänyt ikuiset hyvästit veljelleni. Nuku veli, nuku tähti, helmassa päivän.
Lumi-kissani on ollut mainio lohduttaja surussa. Kehräyksen kuunteleminen on hyvin terapeuttista. Kun Lumi tallaa rintaani vasten, tunnen, että hän haluaa auttaa, saada ajatukseni pois murheesta tunteakseni elämän lämmön ja päivän riemun.
Lumia on alkanut sitä enemmän laiskottaa, mitä lähemmäksi joulu hiipii. Kun pitäisi touhuta, herra painuu päiväunille porontaljan syliin. "Hopi hopi", hän minua käskee. Ei kai sitten auta muu, kuin tarttua luutturättiin.
Hyvää joulumieltä toivotamme Lumin kanssa yhdessä. Miau, greeeeegreeeee.