27. helmikuuta 2010

Sisustuksen väriläiskiä

Kuvasin huvikseni pieniä väriläiskiä kodistani. Olen mieltynyt liilahtaviin sävyihin. Nyt kun jääkiekko on vienyt kaiken energiani, jätän kirjoituksen tähän. Kuvat puhukoot puolestaan.
Lattiatyynyjen raidat ja itämaiset koukerokuviot ovat sulassa sovussa.

                                                  






Tämän aistikkaan kuvan ostin Tokiosta.












Hattu on Kuola Lumpurista.
Rukousnauha on Kreikasta.



Maitoa maalta. Maalaus on kirjastani Maalataan ruokaa! Tekijä Johanna Oras.


Rakastan lehmiä ja kylmää maitoa.



Ystävissäni on hyviä kokkeja, kuten Marianne Kiskola, jonka aasilaisia reseptejä kannattaa kokeilla.
                                                                                   



 Makuuhuoneen daaliatapetti Designers Guild.
Samettityynyt luovat häivähdyksen luksusta.

Metallivalaisin terävöittää liilaa seinää.

21. helmikuuta 2010

Vastustin turkiksia jo 20 vuotta sitten

En malta olla kirjoittamatta taas turkiksista ja turkistarhauksesta, sillä sunnuntain Hesarissa oli Päätoimitus-palstan tekemä mielenkiintoinen kysely aikakauslehtien päätoimittajilta heidän lehtensä linjasta turkiksiin.
Me Naiset, Olivia, Image, Trendi, Sara kuin Cosmopolitakin olivat kielteisellä kannalla; aitoja turkiksia ei oteta kuvauksiin eikä turkistarhausta hyväksytä eettisistä syistä. Hyvä, vihdoinkin tämä on totta.

Silloin kun tein muotijuttuja joskus 20 vuotta sitten, minua pidettiin vaikeana ja kummallisena, kun en suostunut ottamaan turkiksia juttuihini missien, mallien ja julkkisten ylle.
Olenkin ollut uranuurtaja tässä turkisten vastaisessa kampanjassa ja olen siitä erittäin ylpeä. Kuten näette, muutos on ollut hidasta, aivan liian hidasta.

Päätoimittaja Sami Syköltä linjaa ei muuten kysytty, mutta hänen linjansahan me jo tiedämmekin. Mutta mikä on Samin edustaman lehden linja? Hyväksyykö Gloria turkistarhauksen ja turkiksien käytön muotikuvauksissa? Tähän haluaisin vastauksen. Epäilen, että Gloriakin joutuu taipumaan ja kieltämään muotitoimittajiaan ottamasta turkiksia kuvauksiin. Kun turkiksia ei nähdä eikä mainosteta, niitä ei myöskään osteta.

Säälin pienissä häkeissä eläviä turkiseläimiä. On pelottavaa avata päivän lehti, kun ei tiedä, millä sivulla tulee vastaan kuva järkyttävissä oloissa elävästä turkiseläimestä tai muusta tuotantoeläimestä. Mitähän Suomen navetoista löytyy? En luota yhtään siihen, että kaikkien lehmien, sikojen, hevosten ja kanojen elinolosuhteet olisivat sen parempia. Meiltä puuttuu tehokas valvonta, mutta parasta olisi, jos ihmiset muuttuisivat ja käsittäisivät, etteivät eläimet ole mitään koneita. Koti- ja tuotantoeläinten pitäminen pitäisi kokonaan kieltää ihmisiltä, jotka eivät pysty ymmärtämään eläimiä ja niiden luontaisia tarpeita ja tunteita.

Tuotantoeläimen viimeinen matka teurastamolla pitäisi olla arvokas. Muutoksen pitäisi ulottua myös kuljetusautojen kuskeihin ja teurastamon työntekijöihin. Heidänkin pitäisi olla eläinrakkaita eikä vain lisää kärsimyksiä viimeisillä elinhetkillä eläimelle aiheuttavia kasvottomia työntekijöitä. Noihin tehtäviin ei varmasti ole tunkua, ja siitä varmaan johtuukin se, että uutiskuvissa näkee raakoja tilanteita esimerkiksi lehmän viimeiseltä matkalta.
Minulla ei ole sopivaa teemakuvaa tähän kirjoitukseeni, kun en yksinkertaisesti pysty käsittelemään kärsivien eläinten kuvamateriaalia. Otankin kuvaksi Siikanevalta ottamani luonnonsuojelualueen kyltin. Luonnonsuojelua on myös suojella eläimiä.

19. helmikuuta 2010

Muumit merellä

Tulin juuri klo 8 alkaneesta Muumit merellä -näyttelyn lehdistöinfosta. Kerrankin aikainen ylösnousu. Olen iltaihmisiä ja parhimmillani silloin. Nyt tuntuu kuitenkin pirteältä, sillä aikainen ylösnousu (klo 6) ei tuntunutkaan yhtään pahalta. Muumit vetivät minut hereille!

Tove Janssonin Muumit juhlivat tänä vuonna 65-vuotistaivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi järjestetty Muumit merellä -näyttely on avoinna Stockmannin Argoshallissa tämän kuun loppuun.

Nyt Muumit ja Arabia ovat hyvällä asialla, sillä jokaisesta Arabian Iltapurjehdus-mukista lahjoitetaan kolme euroa WWF:lle Itämeren suojelemiseen. Hieno juttu. Itämeri pitää saada puhtaaksi ennen kuin se lopullisesti tuhoutuu. Kaikki voimme olla projektissa mukana, kuka mitenkin. Yksi tapa on ostaa Iltapurjehdus Muumi-muki.

Aika jänskä juttu, että Tove Janssonin ensimmäinen muumikirja oli nimeltää Muumit ja suuri tuhotulva - Småtrollen och den stora översvämningen. Ajatelkaa, miten ajankohtainen asia tulva on tänään niin Suomessa kuin maailmalla. Helsingissä olemme jo saaneet kokea, miten pelottava tulva voi olla. Muutama vuosi sitten Kauppatori lainehti ja katastrofi oli lähellä.

Voitte olla luonnonsuojelutyössä mukana myös liittymällä jäseneksi Suomen luonnonsuojeluyhdistykseen. Itse olen jo monta vuotta kuulunut Helsyyn eli Helsingin luonnonsuojeluyhdistykseen ja tehnyt aktiivista luonnonsuojelutyötä. Yhdistyksellämme on tänä vuonna juhlavuosi: Helsy täyttää 40 vuotta. Olen Helsyn jäsenlehden Takiaisen päätoimittaja ja maaliskuun lopussa ilmestyy juhlavuoden erikoisnumero, jota parhaillaan kiivaasti teemme.

Luonnonsuojelu ei ole enää jonkin erityisryhmän tai valtion harteilla,vaan se kuuluu jokaisen kansalaisen velvollisuuksiin. Emme voi odottaa vieressä, että joku muu toimii: on toimittava itse! Omilla teoillamme ja jokapäiväisillä arjen valinnoilla parannamme elinympäristöämme. Mietimme millä liikumme, mietimme mitä syömme ja mietimme miten säästämme vettä ja energiaa. Kaikki lähtee pienestä. Kyse on tahdosta.
Iltapurjehdus-mukin myynnistä menee osa Itämeren suojeluun.

  Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille nykyisille ja tuleville luonnonsuojelijoille!

"Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat." (Muumipappa ja meri, 1965)

17. helmikuuta 2010

Minttuteetä minttukannusta

Minttu on kevään väri. Aina. Löysin kaapista aivan ihastuttavan mintunvärisen teekannun. Sen vetoisuus on vain 2 dl. Pieni ja sievä. Juuri yksinäiseen teehetkeen sopiva. Minulla kasvaa puutarhassani kahdenlaista minttua. Kuivasin oksia talven varalle. Minttuteessä maistuu väkevästi kesä. Oi, tule kesä pian, tule!

15. helmikuuta 2010

Värikoulu Paulan tapaan

Aion perustaa blogiini värikoulun. Sain idean ihan äsken selaillessani Tricia Guildin värikylläistä Pattern-kirjaa. Tänään koulu ei vielä ala. Ehkä ensi viikolla. Aloitammeko valkoisesta?
Tricia Guild on Designers Guildin luoja, äiti, Mam. Ruukkukuva on hänen kirjastaan Pattern. Ruukut ovat ihania ja minullahan niitä on 150 kappaletta.
Inka-värejä Trician kirjasta Pattern. Etnokulttuureissa värit ja kuosit muistuttavat hämmästyttävän paljon toisiaan. Saamelaisissa tai karjalaisissa kansallispuvuista löytää samoja elementtejä kuin tämän eteläamerikkalaisen naisen asusta. James Merrel on ottanut kaikki Pattern-kirjan kuvat. 

14. helmikuuta 2010

Pieni tarkennus

Väitin edellisessä postauksessa, että tiilitalo on kakkosasuntomme. Piti varmaan kirjoittaa: tiilitalossa sijaitsee kakkosasuntomme, pieni vuokrakaksio. Emme ole rikkaita, mutta sitäkin rakkaampia.

Laskiaissunnuntaita Tampereella

Pakkasusva peittää auringon. Kymmenet elleivät sadat ihmiset vaeltavat laskiaissunnuntaita viettämään Siilinkarille, jossa on pieni kahviteltta ja makkaragrilli. Majakka on pystytetty jo 1906. Aivan majakan lähellä vuonna 1929 tapahtui Suomen sisävesien suurin laivaonnettomuus: Kuru-laiva upposi Näsijärven selällä kovassa syysmyrskyssä ja vei mennessään 136 ihmistä.
   Siilinkarin majakka on mukavan kävely-, hiihto- tai luistelumatkan päässä Mustalahden satamasta Tampereella.
Aurinko yrittää puskea pakkasusvan läpi kirkastaakseen taivaan.
Toivottavasti pelastusrengas saa olla toimettomana jatkossakin.

Tiilitalo taustalla (oik.) on meidän kakkosasuntomme. Se on rakennettu entisen Wärjäämön tilalle aivan Tammerkosken rantaan. Täällä kirjoitin kolmannen kirjani Sisustus luo kodin, WSOY, 2007.

Vanhasta värjäämöstä on jäljellä enää sivurakennus muistolaattoineen.

Ja nyt kahville!

12. helmikuuta 2010

Hempeää sydänasiaa, mutta perjantaikukat unohtuivat

Ennen kuin päivä menee mailleen, otin muutaman ennakoivan ystävänpäiväkuvan. Unohdin ostaa perjantaikukat, joten vihreään keramiikkamaljakkoon sujautin kuivuneen oksan. Jotain iloa tuovat sohvatyynyjen vaaleanpunaiset kukat.
Perjantaikukat muuten ovat suositeltava asia. Älkäämme vaihtako perjantaikukkia koskaan perjantaipulloon, mikäli pitäisi näistä kahdesta valita. Perjantaikukista on iloa paljon pitempään kuin perjantaipullosta, josta saattaa tulla vain paha olo. Pääsinpäs taas moralisoimaan!

Ystävänpäivän lähestyessä nostin sohvapöydälle sydänkynttilänjalat. Eivätkös olekin suloiset? Lienevät hopeaa. En ole etsinyt hopean merkkiä. Voivat olla myös uushopeaa, jota köyhän hopeaksi sanotaan tai alpakkaa, vai onko se juuri sitä uushopeaa. Pitääpä tuokin selvittää ja sisustustoimittajana minun olisi pitänyt se tietääkin HETI. Joskus on hetkiä, jolloin tulee ns. blackout. Onneksi aivot kuitenkin vielä toimivat ja kun niiden oma google pistetään hakemaan kaivattu tieto, yleensä ei mene kuin minuutti pari, kun kadonnut asia palaakin mieleen.

Tähän ohuoneeni seinällä olevaan "inkkariviestiin" on kirjoitettu We are shaped and fashioned by what we love. Niin sydämellä sanottu.
Merellisen geelikynttilän sain rakkaaltani viime kesänä tuliaisina Särkänniemen akvaariosta.
IHANAA VIIKONLOPPUA JA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE! 

11. helmikuuta 2010

Kauniita menopelejä: VW Kleinbus ja Citroen

En voi olla palaamatta Vietnamin-matkaani, kun selasin taas kerran matkakuviani. Törmäsin yhtenä päivänä makeaan oranssiin VW Kleinbussiin, joka oli parkeerattu erään hienon vaateliikkeen ja ravintolan eteen.
Illalla kun kuljin paikalle, autosta oli kuoriutunut esiin erikoinen nakkikioski ja drinkkibaari! Katto vain auki ja baari oli siinä vesijohtoineen, grilleineen ja jääpalakoneineen. Asiakasta viihdytti myös mahtavalla volyymilla kaiuttimista kumpuava rock-musiikki.

Auton omisti saksalainen kaveri, maailmanmatkaaja, jonka matka oli pysähtynyt Phan Thiethin lomakylään. Nakkikioskibaarin pitäminen on nyt kaverin pääelinkeino. Nakkikioski onkin Vietnamissa enemmän kuin harvinaisuus. Nuudelibaareja kyllä löytyy sitäkin enemmän.

Mahtavia olivat hodarit, jotka toivat kaivattua vaihtelua nuudelikeittoihin. Kaveri oli palkannut nuoren tytön hoitamaan buljua. Bulju oli tytön ensimmäinen työpaikka. Tyttö oli kotoisin jostakin syrjäkyliltä eikä ollut koskaan poistunut omasta kotikylästään pariakymmentä kilometriä kauemmaksi.

Otettuaan tilauksen vastaan tyttö rapsutteli ensin autuaasti selkäänsä. Ei puhettakaan käsienpesusta ennen sämpylään tarttumista. Haukotusta väliin ja rapsuttelua. Yhteenlaskuongelmia myös; hodarin ja oluen hinta ei millään meinannut osua kohdalleen edes laskukoneella.
Kaveri sanoi, että hän on kyllä yrittänyt opettaa tyttöä, mutta vietnamilaiset eivät millään meinaa sopeutua länsimaisiin käyttäytymissääntöihin. Asiakaspalvelua ei ole, ja tympääntynyt ilme on suorastaan sääntö eikä poikkeus. Vietnamilaiset tunnetaan myös laahustavana kansana. Todistan, että näin on.

Toisaalta, miksi heidän pitäisi olla samanlaisia kuin meidän. Matkailusta menisi maku, jos joka maassa olisi samat tavat ja käyttäytymiskoodit.
 Hauska nakkikioski ja baari vietnamilais-saksalaiseen tyyliin.

Törmäsin eräänä iltana myös toiseen viehättävään ja peräti eleganttiin kaaraan: vanhaan citroeniin. Se oli erään suuren panimoravintolan edessä. Auto toimi lähinnä houkutuslintuna. Mutta täysin ajokunnossa oleva peli se oli, samoin kuin tuo VW Kleinbussikin, jota kaveri sanoi vuokraavansa erilaisiin tilaisuusiin, mm. häihin.

9. helmikuuta 2010

Porraselementit * Stair elements


Porrastila jää usein tyhjäksi tai se on vaikea sisustaa. Meillä portaikon seinillä on maltillinen määrä mustavalkoisia kuvia. Ihmeellistä kyllä, joka kerta kun nousee ylös tai laskeutuu alas, huomaa katsoa jotakin kuvaa. Siellä on ukin Hilja-siskon nuoruudenkuva ja omanikin. Niin aika kiitää. Kymmenen vuotta ei ole mitään ajan kiivaassa rattaassa.


Muualla maailmassa sisustetaan risteillä ja madonnilla paljon enemmän kuin meillä. Ristin ei tarvitse merkitä syvää uskonnollisuutta, vaikka toisaalta se voi merkitä juuri sitä. Tämän kuva on Valloittava valkoinen -sisustuskirjasta, jonka on kirjoittanut Caroline Clifton-Mogg (Karisto, 2007)
Mustavalkoisen portaikon seuraan sopii hyvin tämä hassu valaisin, joka näyttää kovin itsetekoiseselta koruommeltuine koristeineen ja nauhoineen. Kuva kirjasta Valloittava valkoinen.

Tai miksi pitää olla mustavalkoista? Meidän portaikon alla ei ole kevytmielistä mustavalkoista valaisinta, vaan mummin (taas) vanha pyyheteline. Sen päälle olen asetellut erilaisia saippuoita ja partasuteja. Heti telineen vierestä päästään toilettiin.

8. helmikuuta 2010

Vihreän kosketus & Green green grass of home

Valkoinen väistyy muutaman kuukauden kuluttua antaakseen tilaa vihreydelle. Tuntuu hyvältä  jo nyt ottaa kotona tuntumaa vihreään, josta tulee mieleen maalaiskoti isoine pihoineen ja ruohontuoksuineen.

It's good to touch the green green grass of home!

Mummin vanha sokerikko, keksivati ja desimitta näyttävät mallia tällä vuosituhannella syntyneelle suomalaiselle Iittalan espressokupille.
Kupillinen vahvaa kahvia, voileipäkeksi viinimarjahillolla, Marimekon vihreä lautasliina tablettina ja Tiimarin alennuskorista löydetty kynttilä, jonka kotina on iloisesti pomppulakuvioitu lasi, siivittävät minut tähän viikkoon mukavan rentona.



7. helmikuuta 2010

Ruukun kauneus * The beautines of porcelain

Käsinmaalattu posliiniruukku kukkii lumen keskellä. Kun kevät koittaa, minusta tulee ruukkukauppias.

Isot posliiniruukut ovat näyttäviä sisustuselementtejä. Ruukkuun voi laittaa kukkia, esimerkiksi pitkävartisia gladiolukseja, mutta parhaimmillaan ne ovat ilman mitään lisiä.
                                    Liiloja kukkasia sinivalkeassa ruukussa.
                                    Harmaita sävyjä, eksoottisia kuvioita.

6. helmikuuta 2010

Pikavisiitti mökillä

Tänään kävimme pikaisesti mökillä. Yllätys taas: tuvassa oli 30 plusastetta, kammarissa +-O. Kukat, jotka pakkanen oli edellisellä kerralla palelluttanut, olivat nyt kuumuudesta kuivat. Mikä meidän pattereita oikein vaivaa? Toinen sanoutui tehtävästään kokonaan irti ja toinen syytä lämpöä kuin viimeistä päivää.
Hankimme kammariin uuden patterin ja jätimme sen pakkasvahdiksi. Tuvan patterin säädimme pienemmälle. Tärkeää on myös ruokkia linnut. Jos ruokinnan aloittaa, siitä pitää huolehtia niin pitkälle kevääseen, kun linnut saavat taas luonnosta ruokaa.
Lunta oli paljon, mutta ei läheskään niin paljon kuin Helsingissä. Mökkimme on Ruovedellä. Tuvan penkillä istuessani tuli mieleen kesä. Silloin ei kylläkään ole lämpöä sisällä yhtä paljon, sillä hirret pitävät tuvan miellyttävän viileänä kovimmillakin helteillä. Voi minun kukkiani ja laakeripuuta. Tokkopa ne selviytyvät, niin kuiviksi olivat kärvistyneet.

Mökin piipun päätä verhoaa lumivaippa.

Pihamänty haluaa olla rauhassa.

3. helmikuuta 2010

Vietnam lehdessä

Jos joku haluaa oikein lehdestä lukea Vietnamin matkastani, hän hankkikoon tämän päivän Ilta-Sanomat ja avatkoon aukeaman 21-22. Jutun otsikko on Helmenkalastajana Vietnamissa.
Antoisia lukuhetkiä helmenkalastajan seurassa!
 Ennen aurinkokuivausta kalat savustetaan kevyesti.
                             Työläisnainen kuljettaa hiiliä kalasavustamoon alas rannalle.

2. helmikuuta 2010

Onnea Lumi nimipäivänäsi!

Unohdin kokonaan aamupostauksessani, että tänään vietetään ensimmäistä virallista Lumin-päivää. Lumi on paitsi kissani nimi, myös naisen nimi. Kissani kylläkin on poika ja lisäksi varsinainen mammanpoikavetelys.

Ajatukset ovat nyt lumessa, eivät enää etelän hiekkarannoilla

Silloin kun ajatukset eivät enää seikkaile jatkuvasti etelän hiekkarannoilla (mikä loman jälkeen on luonnollista), on jälleen vapaa elämään normaalia arkea. Siihen kuuluvat lumityöt pihalla ja lumen määrän ihmettely.
Eilen illalla kaivoin kotipihan lumikasoihin onkaloita, joihin laitoin kynttilöitä palamaan. Palkinto seurasi melko pian, sillä vastapäätä asuva naapurini lähetti tekstarin, jossa kiitti kauniista näkymistä. Tuli hyvä mieli.
                                         Kauniit asiat ovat yhteisiä. Jokaisessa meissä asuu pieni esteetikko.
Ja taas lunta, huudahdin avatessani verhot tänä aamuna. Lunta tupruttaa täydeltä taivaalta ja taas katukäytävät ja pihat täyttyvät lumesta, vaikka entisiäkään ei ole saatu pois, kun ei kuulemma ole paikkaa, mihin ne kuljettaisi.
Törmäsin eilen aika harvinaisen ammattiryhmän edustajaan eli talkkariin korttelikaupassa pistäytyessäni. Ihan totta, Helsingissä on vielä talkkareita tai pitäisikö sanoa, että jälleen. Tämä talkkari hoitaa monta taloa ja vakuutti, että näillä keleillä työtä riittää.
Pulmana on, etteivät kaupunkilaiset yhtää halua osallistua lumitöihin, vaikka lapioita ja kolia olisikin tarjolla. Eivät edes omia autojaan jaksaisi pelastaa lumivaipan alta. Talkkarin pitäisi  kirjaimellisesti siivota tie asukkaan alta ja olla luudan kanssa passissa. "Viittisitkö tulla nopeasti ottamaan nuo lumet pois?" -soittoja tulee talkkarin kännykkään enemmän kuin ehtii vastata.
Mikä meitä kaupunkilaisia oikein vaivaa? Hävettääkö ihmisiä tarttua lumilapioon?  Lumenluontihan on hauskaa ja siitä saa punaiset posket eikä tarvitse mennä kuntosalille! Hesarissa oli tänään kuva 94-vuotiaasta miehestä, joka lapioi lunta Limingantiellä, koska kaupunki ei sitä tee, vaikka se sille kuuluisi. Eiköhän kuitenkin vanhat papat ja mummot säästettäisi lumenluonnilta ja kiirehdittäisi hätiin. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri vakuutti, että kaikki kaupungin kalusto on käytössä ja vähän enemmänkin eikä silti saada kaikkia pikkukatuja aurattua. Silloinhan pitäisi hankkia lisäkalustoa! Ainakin tuonne Limingantielle, kiitos!

Lumi-kissaani lumityöt eivät kiinnosta. Hän laiskottelee mieluummin, kuten kuva kertoo. Voi sitä kissanelämää, jonka päätarkoitus on miellyttää ihmisen silmää.

Meidän Lumi se jaksaa laiskotella!