25. lokakuuta 2010

Carpacciota ja pannacottaa



Italialaisessa ravintolassa kun olin, tilasin vaistonvaraisesti pieneen nälkääni carpacciota ja jälkiruoaksi pannacottaa espresson kera. Ohuen ohuet lihansiivut olivat käsittämättämän maukkaita yrttikastikkeen ja kapriksien kanssa. Sitruunanmehu terästi makunautinnon.
Carpacciota valmisti myös maan mainio kokki Antti Vahtera Huomenta Suomi -lähetyksessä viime torstaina. Tuntui hieman omituiselta ja fiiniltä valinnalta tavalliseksi arkiruoaksi tai edes juhlavaksi iltapalaksi. Mutta italialaisessa ravintolassa carpaccio menee täydestä.
Carpaccio-ruokalaji on nimetty italialaisen Venetsian koulukuntaan kuuluneen taidemaalarin, Vittore Carpaccion (1460-1525) mukaan. Taiteilija harrasti vaaleita,  lihanpunaisiä sävyjä.
Asetit tuotiin taskullisessa liinassa, jota käytettiin lautasliinana. Kätevää.

Pannacotta on italiaa, ja tarkoittaa suoraan käännettynä keitettyä kermaa. Onneksi sitä ei tarvitse nauttia kuumana! Pannacotta-kermavanukas on peräisin Piennolan alueelta. Suussa sulavaa vaniljalla maustettua jälkiruokaa tarjotaan hedelmä- tai marjakastikkeiden kera. Minulla oli kyytipoikana mansikkakastiketta. Vaikka pannacotta oli ihanaa, se ei kuitenkaan voittanut äitini bravuuria: maitokiisseliä, joka sekin on maustettu vaniljalla. Mitään muuta eroa noissa jälkiruoissa ei olekaan kuin se, että pannacottaan tulee liivatetta (josta en pidä) ja maitokiisseliin maissijauhoja. Meillä lapsuudessa maitokiisseli valutettiin kattilasta suureen matalaan Arabian kukkavatiin ja jäähdytettiin viileäksi avoimen ikkunan vieressä olevalla pöydällä. Päälle laitettiin suuria hillomansikoita. Kerran en malttanut odottaa, vaan popsin suurimman osan hillomansikoista suuhuni ja kiisseliin jäi vain punaiset märät pläntit. Olipa siinä äidillä paikkaamista.
 Pannacottan voittaa vain äidin tekemä maitokiisseli.
Nämä siis taannoiselta Kaunasin matkalta.

Ei kommentteja: