25. maaliskuuta 2011

Juhlien valmistelua

Huomenna on juhlat. Mitähän aterimia käyttäisi? En voi valita. Minulla on vain vanhoja ja vieläkin vanhempia. Niissä on kyllä puolensa. Isoja, vahvoja ja jämäköitä. Hyviä kädessä. Silmälle ilo. Muistoja mummolasta.

Roskiksesta jo kaksikymmentä vuotta sitten löytämissäni tarjottimissa on klassista ajattomuutta. Moderneiltakin ovat taas ruvenneet näyttämään. Ihmisille ei kävisi samoin jos unohtaisi itsensä kahdeksikymmeneksi vuodeksi komeroon. Kun olin lapsi, menin pikkuruiseen vaatekomeroon piiloon vieraita.
Olin niin ujo. En olisi millään halunnut kuulla, kun äiti sanoo: "Tulepas nyt Paula sanomaan tädeille kädestä päivää." Joskus tädit eivät meinanneet lähteä kulumallakaan pois. Silloin olo komerossa tuntui aika tukalalta. 'Komerossa kasvaneena' osaan arvostaa raitista, hapekasta ilmaa, vapautta, rohkeutta ja sosiaalisuutta. Silti viihdyn paljon yksin. Pelkään ihmismassoja, ahtautta ja yllättäviä tilanteita.   

Ei kommentteja: