27. helmikuuta 2011

Mökki lumikylvyssä * My cottage took a snow bath

Pitkästä aikaa pääsin mökille Ruovedelle. Neljänä viikonloppuna olen ollut töissä Helsingissä ja se alkaa tuntua nuhjuisena olona. Nyt olen saanut tervettä punaväriä kasvoille ulkona touhutessani. Pelkkä polun tekeminen saunalle tai liiteriin on aikamoisen rehkimisen takana. Lunta on haaroihin saakka.
Tänään mökki kylpee auringossa  - ja lumessa. Lähdemme siitä, että katto kestää lumen painon.
On täällä hivelevän kaunista. Kun ei ole latuja, hiihdin mökkitietä edestakaisin.
Mökin ikkunasta avautuu alas laaksoon metsäinen talvimaisema. Pihassammekin on kuusia. Kesällä ne tuovat varjoa ja viilentävät pihailmaa, talvella ne antavat suojaa pikkulinnuille, jota menevät auringonkukansiemeniä syömään kuusen "vällyjen" sisään. On tuullut, joten kuusten kuiskintaakin olen kuunnellut.
         Tuvan ikkunasta on näkymäs alas laaksoon, jonka takana tuuhea talvimetsä.
                                                    Pihan kuuset kuiskivat, kun tuulee.
                                               Yli 100-vuotiaalla katolla on paksu lumivaippa.
                                                    Lumi-kissa seuraa mamman puuhia.
                                                   Luonnon omia koristeita talon seinustalla.
                          Roskista löytynyt peltinen vakuutusyhtiön mainoskyltti naulattiin talon ulkoseinään.
                                         Näkikö Lumi pihalla metsähiiren vai mistä moinen tarkka ilme?

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kuvista.
Kyllä se katto kestää!
Mietin tässä, että
viihtyykö Lumi ulkona talvella?
Ihanasti hän kurkkii ikkunassa!

Ootko yhtään miettinyt vielä tulevaa kesää.... aiotko pitää kesäpuotia?
Olen jo sopinut systerini kanssa, että tullaan kaupoille, jos se on nimittäin olemassa. Hänellä on aika lähellä Ruovettä oma paratiisinsa hirsirakennuksineen ja ulkoammeineen, jossa aika usein visiteeraan ja kierrellään lähipaikkakuntien kirppiksiä yms.

Rentouttavaa loman jatkoa teille,

toivottelee Leena Poikineen

Anonyymi kirjoitti...

Tultiin maalta jo pois. Kesäpuoti avautuu 10.6. Tervetuloa! Tyhjennän hieman varastoja, joten uutta vanhaa tavaraa on kärryllisiä.
Lumi ulkoilee mielellään lumessa. Mutta vain valjaissa. Lähistöllä asuu ilveksiä, jotka vahtaavat kissoja, joten ei yhtään uskalla antaa olla vapaana. Eipä Lumi ole edes pyytänyt yksin ulos. Onko systerilläsi sellainen paikka, jonka voisi kuvata lehteen?

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa!
Varmasti saat asiakkaita :)

En myöskään uskaltaisi päästää kissoja vapaasti ulos ilvesten takia.Ilves on upea kissaeläin, mutta kotikissojen vihollinen.
Lumi on viisas, kun ei mangu ulos yksikseen.

Systerin paikasta;
uskoisin, että kuvattavaa voisi löytyä.
Ihan on peruspaikka ulkohuusseineen, mutta voisi olla aika mielenkiintoinen.
Hirsirakennus, joka on loppusilausta vaille on tarkoitus ottaa hoitotarkoituskäyttöön ensi kesänä. Pienimuotoisia käden taidon kursseja, jotain hoitoja ja väsyneille kaupunkilaisille levähdystä luonnon helmassa. Itse asiassa suunnitelmia hänellä on kovastikin, mutta tarkoituksena on aloittaa pienesti.
Systeri on osakkaana hoitoalan yrityksessä Jämsässä ja lisäksi hän on armoton remonttireiska!
Koko ajan rakentaa
(hirsirakennuksen kokosivat lähes tulkoon kahteen pekkaan "talonmiehen" kanssa kahtena edellisenä kesänä)ja aina remontteeraa jotakin kohtaa. Mä yleensä keskityn käydessäni kevyisiin hommiin, kuten rikkaruohojen kitkentään (saavat rehottaa),nurmikon leikkuuseen
(ei niin tarkkaa miten se leikataan)ja Hilja- kissan hellimiseen...eli oleskeluun ;)
Paikalla on myös alkuperäinen hirsinen mummonmökki,on täysin asuttava.
Itse asiassa juttua riittäisi vaikka kuinka!

Pitäiskö mun laittaa sulle s-postia ?

t.Leena ja Pojat

Anonyymi kirjoitti...

Pitää. Lähetä vain tietoja ja jos on kuvia (ei isoja tiedostoja) niin pistän jutut muhimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Postia lähtenyt.

t.Leena ja Pojat

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Paula!

Enhän vain tukkinut s-postiasi
tiedostoillani...? Olen pahoillani, jos niin kävi..

t.Leena ja Pojat