Viime syksynä ei metsässä ollut ainuttakaan puolukkaa. Toissa vuonna niitä oli niin paljon, että keräsin 20 litraa. Osasta tein survosta, osan pakastin siltään. Jo poimiessa puolukat olivat pakkasen panemia, pulleita ja meheviä. Eilen tein kuten lapsena, söin kupillisen puolukoita, joiden sekaan laitoin teelusikallisen sokeria. Joskus sekoitan mukaan vielä maitoa, jolloin syntyy varsinainen soppa. Olen happaman perään. Olenkohan hapan koko ihminen?
Seinällä oleva mummon leipälapio muistuttaa minua juuristani maalla. Mummon leipätaikinan juuri oli hyvin vanha. Se periytyi sitten aikanaan äidilleni. Mielenkiintoista ajatella, että leivän juuri voi olla yhtä vanha kuin sukujuuri. Taikinakulhon reunoihin kuivunut juuri tulee eläväksi, kun se notkistuu veden ja uusien jauhojen avulla uudeksi taikinaksi ja ajan kanssa uusien sukupolvien perinnöksi.
Mehevät pakkasen panemat puolukat ovat suurta herkkuani.
Mummon leipälapio on nyt seinäkoriste, mutta lapiosta tulee mieleen arvokkaita muistoja leivänjuuresta ja sukujuuresta.
8 kommenttia:
Ihana postaus,niin erilainen kuin monissa muissa näin joulun alla.
Kiitos !
Jännä tuo puolukka juttu, minä en pysty syömään niitä...eli en siis liene hapan ;)
Lumille paljon terveisiä <3
t.Leena ja Karvaiset murut
Lumi touhottaa kovasti jo joulua. Hän on siivouspomo, kiertää ja kaartaa imuria. Leena, et ole hapan, se on varma juttu. Tykkäät varmaan makeasta. Miten on suklaakakku?
Minulla on leipälapio ja härkin (hierin) leipätaikinan sekoittamiseen. Ne eivät ole antiikkia, vaan ystämme tekemiä tupaantulijaislahjoiksi, kun muutimme taloomme lähes 20v. sitten. Olen tänä syksynä innostunut ruisleivän teosta. Toki teimme sitä lapsuudenkodissamme samalla tavoin kuin teilläkin. Sain työkaveriltani ruisleivän juuren, joka on kiertänyt Suomea 60-luvulta. Tähän leipään ei tule lainkaan hiivaa. Leivinuunissa paistuvan ruisleivän tuoksu on huumaava...ja ihanaa se on sähköuunissakin kypsyessään.
Mieheni on suuri marjahamsteri ja erityisesti puolukan ystävä. Hän alkaa vahtia marjamättäitä jo kukinta-aikaan toukokuussa. Edesmenneen karjalaisen anoppini perua on perheemme suosikki, marjamämmi, joka on uunissa valmistettua ruispuolukkapuuroa.
t. Arja
Voi Paula,
suklakakku maistuuuu njam ;)
Meidän jäbät pelkäävät kaikki imuria ja yksi kolmesta pelkää erityisesti sitä, kun mami nihkeä- pyyhkii lastalla lattioita. Lastalle on muristava ja se olisi saatava pois päiviltä !
Tulee mieleen tarina valkoisesta kissasta, joka ratsastaa imurilla. Ja tämä tarina on tosi:)
t.Leena ja Pojat
Pakkasen panemat puolukat ovat sitten hyviä.
Ja parhailtahan ne maistuu paikan päällä metsässä.
Leipäjuuri on tärkeä juttu. Ei taida nykyisin kaikki tietääkkään mikä se on ...
Maalta ollaan myös.
Mukavaa Itsenäisyyspäivää sinulle Paula :)
Hei Paula! Kiitos käynnistäsi blogissani, on tosi kiva kun saa uusia lukijoita! Sinulla on ihania kuvia täällä, upeita ne venäläiset maalaukset esim. Ai kun tuli ihan puolukan maku suuhun kun luin tuota postaustasi..Itse olen aika paljon pakastanut puolukoita kokonaisena, niitä on sitten ihana ottaa ruoan lisukkeeksi vähän sulaneina ja hyvin sokeroituina..mies syö ilman sokeria mutta minä ja tytär halutaan ihana sokerihuntu päälle. Hyvin vitamiinipitoisia ovat! Mukavaa viikonloppua ja tervetuloa uudestaan meillekin päin! T: Laura
yritin kurkkia sivupalkissa mainitun Lumi-kissan kuvia mut ei osunu silmään.. :)
Paula, Levollista Joulua ja
inspiraatioita tulevaan vuoteen!
Jatkathan kirjoittelua...ja kirjoja lisää...kiitos :)
Lumille myös tietenkin lämmin hali ja paijaukset <3
t. Leena ja karvaiset murut
Lähetä kommentti