Vietnamissa on kaikkea ruuhkaksi asti

Kun täällä Suomessa pähkäilen, minne saisin hukattua ne ruukut, joita hankin viikonloppuna ruuhkaksi saakka, tuli mieleen Vietnamin ruuhkat. Siellä oli käsittämättömiä mopo-, hedelmä-, laiva- ja buddharuuhkia. Kaikkea oli liikaa, ihan samalla tavalla kuin minulla nyt kiinalaisia ruukkuja. Eihän niitä tarvitse heti kaikkea saada kerralla myytyä ja sijoitettua, mutta kun ei ole myyntinaiseksi syntynyt, vaan on vain tällainen elämäntaiteilija, noin suuren ruukkumäärän myyminen hieman askarruttaa. Mutta katsotaanpa nyt niitä Vietnamin ruuhkia.

Mehukasta lohikäärmehedelmää myydään tienvarsilla samaan tapaan kuin meillä kesällä mansikoita.

Buddha-patsaita, suitsukkeita ja muuta uskontoon liittyvää on tarjolla joka kadunkulmassa.

                      Kalastajaveneitä on joka lähtöön. Mutta mistä löytää omansa veneiden meressä?

   Uskaltaisiko sitä sukeltaa mukaan tähän  vuolaaseen saigonilaiseen mopovirtaan? Joissakin mopoissa matkusti koko perhe, jopa neljä ihmistä!

Saigonissa eli uudemmin Ho Chi Minh Cityssä ilma oli saasteesta sankka. Savusumu leijui patjana kaupungin yllä. Mieluummin sitä kärsii vaikka yhtä vaikeasti hengitettävää pakkasilmaa kuin vetää litroittain sisälleen pakokaasuja. Lupasin muuten noin vuosi sitten, etten saastuta enää tätä palloa lentämällä, vaan kaikki matkat, jotka täytyy suorittaa, teen jalan, pyörällä, raitiovaunulla, veneellä tai junalla. Mutta tässä sitä taas oltiin. Jotenkin tulee sellainen maailmanlopun meininki, ellei saa mitään tehdä. Koko ajan pitäisi miettiä, mitä syö ja miten liikkuu. Ja mitä enemmän miettii, sitä enemmän tulee listalle kiellettyjä tekemisiä. Täällä ollaan ja eletään vain kerran. Tehdään se luontoa säästävästi ja tulevia sukupolvia ajatellen, mutta silti mielekkäästi, oman elämän ja läheistemme parhaaksi.