Hempeää sydänasiaa, mutta perjantaikukat unohtuivat

Ennen kuin päivä menee mailleen, otin muutaman ennakoivan ystävänpäiväkuvan. Unohdin ostaa perjantaikukat, joten vihreään keramiikkamaljakkoon sujautin kuivuneen oksan. Jotain iloa tuovat sohvatyynyjen vaaleanpunaiset kukat.

Perjantaikukat muuten ovat suositeltava asia. Älkäämme vaihtako perjantaikukkia koskaan perjantaipulloon, mikäli pitäisi näistä kahdesta valita. Perjantaikukista on iloa paljon pitempään kuin perjantaipullosta, josta saattaa tulla vain paha olo. Pääsinpäs taas moralisoimaan!

Ystävänpäivän lähestyessä nostin sohvapöydälle sydänkynttilänjalat. Eivätkös olekin suloiset? Lienevät hopeaa. En ole etsinyt hopean merkkiä. Voivat olla myös uushopeaa, jota köyhän hopeaksi sanotaan tai alpakkaa, vai onko se juuri sitä uushopeaa. Pitääpä tuokin selvittää ja sisustustoimittajana minun olisi pitänyt se tietääkin HETI. Joskus on hetkiä, jolloin tulee ns. blackout. Onneksi aivot kuitenkin vielä toimivat ja kun niiden oma google pistetään hakemaan kaivattu tieto, yleensä ei mene kuin minuutti pari, kun kadonnut asia palaakin mieleen.

Tähän ohuoneeni seinällä olevaan "inkkariviestiin" on kirjoitettu We are shaped and fashioned by what we love. Niin sydämellä sanottu.

Merellisen geelikynttilän sain rakkaaltani viime kesänä tuliaisina Särkänniemen akvaariosta.

IHANAA VIIKONLOPPUA JA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE! 

Kauniita menopelejä: VW Kleinbus ja Citroen

En voi olla palaamatta Vietnamin-matkaani, kun selasin taas kerran matkakuviani. Törmäsin yhtenä päivänä makeaan oranssiin VW Kleinbussiin, joka oli parkeerattu erään hienon vaateliikkeen ja ravintolan eteen.
Illalla kun kuljin paikalle, autosta oli kuoriutunut esiin erikoinen nakkikioski ja drinkkibaari! Katto vain auki ja baari oli siinä vesijohtoineen, grilleineen ja jääpalakoneineen. Asiakasta viihdytti myös mahtavalla volyymilla kaiuttimista kumpuava rock-musiikki.

Auton omisti saksalainen kaveri, maailmanmatkaaja, jonka matka oli pysähtynyt Phan Thiethin lomakylään. Nakkikioskibaarin pitäminen on nyt kaverin pääelinkeino. Nakkikioski onkin Vietnamissa enemmän kuin harvinaisuus. Nuudelibaareja kyllä löytyy sitäkin enemmän.

Mahtavia olivat hodarit, jotka toivat kaivattua vaihtelua nuudelikeittoihin. Kaveri oli palkannut nuoren tytön hoitamaan buljua. Bulju oli tytön ensimmäinen työpaikka. Tyttö oli kotoisin jostakin syrjäkyliltä eikä ollut koskaan poistunut omasta kotikylästään pariakymmentä kilometriä kauemmaksi.

Otettuaan tilauksen vastaan tyttö rapsutteli ensin autuaasti selkäänsä. Ei puhettakaan käsienpesusta ennen sämpylään tarttumista. Haukotusta väliin ja rapsuttelua. Yhteenlaskuongelmia myös; hodarin ja oluen hinta ei millään meinannut osua kohdalleen edes laskukoneella.
Kaveri sanoi, että hän on kyllä yrittänyt opettaa tyttöä, mutta vietnamilaiset eivät millään meinaa sopeutua länsimaisiin käyttäytymissääntöihin. Asiakaspalvelua ei ole, ja tympääntynyt ilme on suorastaan sääntö eikä poikkeus. Vietnamilaiset tunnetaan myös laahustavana kansana. Todistan, että näin on.

Toisaalta, miksi heidän pitäisi olla samanlaisia kuin meidän. Matkailusta menisi maku, jos joka maassa olisi samat tavat ja käyttäytymiskoodit.

 Hauska nakkikioski ja baari vietnamilais-saksalaiseen tyyliin.

Törmäsin eräänä iltana myös toiseen viehättävään ja peräti eleganttiin kaaraan: vanhaan citroeniin. Se oli erään suuren panimoravintolan edessä. Auto toimi lähinnä houkutuslintuna. Mutta täysin ajokunnossa oleva peli se oli, samoin kuin tuo VW Kleinbussikin, jota kaveri sanoi vuokraavansa erilaisiin tilaisuusiin, mm. häihin.

Porraselementit * Stair elements

Porrastila jää usein tyhjäksi tai se on vaikea sisustaa. Meillä portaikon seinillä on maltillinen määrä mustavalkoisia kuvia. Ihmeellistä kyllä, joka kerta kun nousee ylös tai laskeutuu alas, huomaa katsoa jotakin kuvaa. Siellä on ukin Hilja-siskon nuoruudenkuva ja omanikin. Niin aika kiitää. Kymmenen vuotta ei ole mitään ajan kiivaassa rattaassa.

Muualla maailmassa sisustetaan risteillä ja madonnilla paljon enemmän kuin meillä. Ristin ei tarvitse merkitä syvää uskonnollisuutta, vaikka toisaalta se voi merkitä juuri sitä. Tämän kuva on Valloittava valkoinen -sisustuskirjasta, jonka on kirjoittanut Caroline Clifton-Mogg (Karisto, 2007)

Mustavalkoisen portaikon seuraan sopii hyvin tämä hassu valaisin, joka näyttää kovin itsetekoiseselta koruommeltuine koristeineen ja nauhoineen. Kuva kirjasta Valloittava valkoinen.

Tai miksi pitää olla mustavalkoista? Meidän portaikon alla ei ole kevytmielistä mustavalkoista valaisinta, vaan mummin (taas) vanha pyyheteline. Sen päälle olen asetellut erilaisia saippuoita ja partasuteja. Heti telineen vierestä päästään toilettiin.

Vihreän kosketus & Green green grass of home

Valkoinen väistyy muutaman kuukauden kuluttua antaakseen tilaa vihreydelle. Tuntuu hyvältä  jo nyt ottaa kotona tuntumaa vihreään, josta tulee mieleen maalaiskoti isoine pihoineen ja ruohontuoksuineen.

It's good to touch the green green grass of home!

Mummin vanha sokerikko, keksivati ja desimitta näyttävät mallia tällä vuosituhannella syntyneelle suomalaiselle Iittalan espressokupille.

Kupillinen vahvaa kahvia, voileipäkeksi viinimarjahillolla, Marimekon vihreä lautasliina tablettina ja Tiimarin alennuskorista löydetty kynttilä, jonka kotina on iloisesti pomppulakuvioitu lasi, siivittävät minut tähän viikkoon mukavan rentona.

Ruukun kauneus * The beautines of porcelain

Käsinmaalattu posliiniruukku kukkii lumen keskellä. Kun kevät koittaa, minusta tulee ruukkukauppias.

Isot posliiniruukut ovat näyttäviä sisustuselementtejä. Ruukkuun voi laittaa kukkia, esimerkiksi pitkävartisia gladiolukseja, mutta parhaimmillaan ne ovat ilman mitään lisiä.

                                    Liiloja kukkasia sinivalkeassa ruukussa.

                                    Harmaita sävyjä, eksoottisia kuvioita.

Pikavisiitti mökillä

Tänään kävimme pikaisesti mökillä. Yllätys taas: tuvassa oli 30 plusastetta, kammarissa +-O. Kukat, jotka pakkanen oli edellisellä kerralla palelluttanut, olivat nyt kuumuudesta kuivat. Mikä meidän pattereita oikein vaivaa? Toinen sanoutui tehtävästään kokonaan irti ja toinen syytä lämpöä kuin viimeistä päivää.
Hankimme kammariin uuden patterin ja jätimme sen pakkasvahdiksi. Tuvan patterin säädimme pienemmälle. Tärkeää on myös ruokkia linnut. Jos ruokinnan aloittaa, siitä pitää huolehtia niin pitkälle kevääseen, kun linnut saavat taas luonnosta ruokaa.
Lunta oli paljon, mutta ei läheskään niin paljon kuin Helsingissä. Mökkimme on Ruovedellä. Tuvan penkillä istuessani tuli mieleen kesä. Silloin ei kylläkään ole lämpöä sisällä yhtä paljon, sillä hirret pitävät tuvan miellyttävän viileänä kovimmillakin helteillä. Voi minun kukkiani ja laakeripuuta. Tokkopa ne selviytyvät, niin kuiviksi olivat kärvistyneet.

Mökin piipun päätä verhoaa lumivaippa.

Pihamänty haluaa olla rauhassa.

Vietnam lehdessä

Jos joku haluaa oikein lehdestä lukea Vietnamin matkastani, hän hankkikoon tämän päivän Ilta-Sanomat ja avatkoon aukeaman 21-22. Jutun otsikko on Helmenkalastajana Vietnamissa.
Antoisia lukuhetkiä helmenkalastajan seurassa!

 Ennen aurinkokuivausta kalat savustetaan kevyesti.

                             Työläisnainen kuljettaa hiiliä kalasavustamoon alas rannalle.

Onnea Lumi nimipäivänäsi!

Unohdin kokonaan aamupostauksessani, että tänään vietetään ensimmäistä virallista Lumin-päivää. Lumi on paitsi kissani nimi, myös naisen nimi. Kissani kylläkin on poika ja lisäksi varsinainen mammanpoikavetelys.

Ajatukset ovat nyt lumessa, eivät enää etelän hiekkarannoilla

Silloin kun ajatukset eivät enää seikkaile jatkuvasti etelän hiekkarannoilla (mikä loman jälkeen on luonnollista), on jälleen vapaa elämään normaalia arkea. Siihen kuuluvat lumityöt pihalla ja lumen määrän ihmettely.
Eilen illalla kaivoin kotipihan lumikasoihin onkaloita, joihin laitoin kynttilöitä palamaan. Palkinto seurasi melko pian, sillä vastapäätä asuva naapurini lähetti tekstarin, jossa kiitti kauniista näkymistä. Tuli hyvä mieli.

                                         Kauniit asiat ovat yhteisiä. Jokaisessa meissä asuu pieni esteetikko.

Ja taas lunta, huudahdin avatessani verhot tänä aamuna. Lunta tupruttaa täydeltä taivaalta ja taas katukäytävät ja pihat täyttyvät lumesta, vaikka entisiäkään ei ole saatu pois, kun ei kuulemma ole paikkaa, mihin ne kuljettaisi.
Törmäsin eilen aika harvinaisen ammattiryhmän edustajaan eli talkkariin korttelikaupassa pistäytyessäni. Ihan totta, Helsingissä on vielä talkkareita tai pitäisikö sanoa, että jälleen. Tämä talkkari hoitaa monta taloa ja vakuutti, että näillä keleillä työtä riittää.
Pulmana on, etteivät kaupunkilaiset yhtää halua osallistua lumitöihin, vaikka lapioita ja kolia olisikin tarjolla. Eivät edes omia autojaan jaksaisi pelastaa lumivaipan alta. Talkkarin pitäisi  kirjaimellisesti siivota tie asukkaan alta ja olla luudan kanssa passissa. "Viittisitkö tulla nopeasti ottamaan nuo lumet pois?" -soittoja tulee talkkarin kännykkään enemmän kuin ehtii vastata.
Mikä meitä kaupunkilaisia oikein vaivaa? Hävettääkö ihmisiä tarttua lumilapioon?  Lumenluontihan on hauskaa ja siitä saa punaiset posket eikä tarvitse mennä kuntosalille! Hesarissa oli tänään kuva 94-vuotiaasta miehestä, joka lapioi lunta Limingantiellä, koska kaupunki ei sitä tee, vaikka se sille kuuluisi. Eiköhän kuitenkin vanhat papat ja mummot säästettäisi lumenluonnilta ja kiirehdittäisi hätiin. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri vakuutti, että kaikki kaupungin kalusto on käytössä ja vähän enemmänkin eikä silti saada kaikkia pikkukatuja aurattua. Silloinhan pitäisi hankkia lisäkalustoa! Ainakin tuonne Limingantielle, kiitos!

Lumi-kissaani lumityöt eivät kiinnosta. Hän laiskottelee mieluummin, kuten kuva kertoo. Voi sitä kissanelämää, jonka päätarkoitus on miellyttää ihmisen silmää.

Meidän Lumi se jaksaa laiskotella!

Köyhiä ritareita ilman kermavaahtoa

Elämä on muutakin kuin bloginpitoa. Välillä on tehtävä ihan oikeita töitäkin. Toimitustyön välissä katsoin jääkaappiin: ei mitään. Oli sentään kananmunia, maitoa ja itse tehtyä vadelmahilloa. Ja leipäkorista löytyi maalaisleipää. Köyhät ritarit olkoot arkipäiväni luksusvälipala!
Löysin kaapista joululta jääneitä mantelilastuja ja kanelia. Lisäsin kanelin munamaitoseokseen ja mantelilastuja ja tilkan juoksevaa hunajaa ripottelin paistettujen ritareiden päälle.
Tässä oma, hieman sävelletty ja maalattu ohje perinteisistä ritareista, jotka yleensä tehdään pullaleetasta:

(Mielikuvitus)rikkaan Paulan köyhät ritarit

maalaisleipää
kananmuna
maitoa
kanelia
mantelilastuja
tilkka juoksevaa hunajaa
vadelmahilloa

Leikkaa maalaisleipä noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kastele palat munamaidossa, johon olet lisännyt kanelia. Paista leipäviipaleet margariinissa tai voissa kummaltakin puolelta rapeaksi ja kauniin ruskeaksi. Lisää lopussa mantelilastut ja juokseva hunaja. Nauti vadelmahillon kera. Kermavaahtoa ei tarvita. Sen sijaan katsele ulos ikkunasta ja näe lumikermatötteröitä puutarhassasi. Meidän talon huvimajalla on ihastuttava lumikermakuorrutus.

Vielä pari Vietnam-tuliaista. Siellä kyläsepän tekemät veitset ovat ihan huippuhalpoja. Nämä veitset maksoivat yhteensä noin euron. Soppakauhalla ei ollut hintaa lainkaan tai jos pakko on miettiä, ehkä kauha maksoi 20 centtiä. Kauha on osoittautunut hyväksi ja veitset ovat käytössä koko ajan.

Kaunista arkiviikkoa jokaiselle, säätyyn, varakkuuteen, opinarvoon, uskontoon, tapoihin tai tottumuksiin katsomatta! Eilen höyrysin turkistarhauksesta. Toivottavasti joku muukin kuin Ainosofia oli samaa mieltä kanssani. Kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta joistakin kyllä.