Sisälle maksaa 320 ruplaa eli runsaat 7 euroa. Hienoinen pettymys, sillä kirkko oli sisältäkin melkoinen turistirysä. Kaunista toki, kuten kuvista voitte huomata.
Onkohan niin, että mitä enemmän tässä maailmassa näkee, sen vähemmän enää mikään oikein kovasti ravistaa. Kauneudellakin on rajansa. Kauneuteen voi turtua. Ei näitä mosaiikkitöitä enää käsitä todeksi. Että joku on nämä joskus tehnyt meidän töllisteltäväksemme. Tuskinpa. No, rumaa näkee vastapainoksi myös täällä Pietarissa. Ei tarvitse muuta kuin kurkistaa sisäpihoille tai poiketa 20 metriä sivukadulle. Julkisivut pidetään kullattuina, mutta siihen se taitaa jäädäkin...
Rihkamakauppa (kivoja tuliaisia, ei siinä mitään) voi hyvin Verikirkon edustalla.
Verikirkko on hivelevän kaunis kirkko lähellä asuinpaikkaani.
Mihinkähän yksityiskohtaan kiinnittäisi katseensa?
Kattomosaiikkeja.
Seinämosaiikkeja.
Lattiataidetta.
4 kommenttia:
Hei Paula :)
Terveisiä vaan sinne Pietariin.
Olisipa joskus mukava päästä käymään sielläkin.
Kiitos kommentistasi kovasti.
En tiedä missä minun lehtijuttu meni tai oikeastaan miksi meni pieleen.
Toimittaja ei ymmärrä reaktiotani jos otsikossa lukee "sotilaan koti" vaikka en tosiaankaan ole sotilas, vaikka puolustusvoimissa olenkin töissä.
Enköhän joskus toivu.
Voi hyvin!
Sotilaan koti? Tosiaan aika kummallinen otsikko, kovin militäärinen. En yhdistä lainkaan sinuun. Ja muutenkin. Tuo ei mielestäni sovi sisustusjutun otsikoksi. Kyllä se siitä.
Olen kyllä kyseisessä työpaikassa, mutta en sotilaana.
Saivat raflaavamman otsikon noin :(
Juu, ymmärsin. Mutta eihän se ollut iltapäivälehti vaan hieno Sara. Ei siellä olisi tarvinnut raflata. Minä olisin pannut otsikoksi Raflaavan valkoinen koti. No joo, en...Moi "sotilas"!
Lähetä kommentti